perjantai 17. heinäkuuta 2015

Saariselkää-Kaamanen: Paluu juurille

Vähiin käy ennen kuin loppuu. Saariselkä-Kaamanen etappi selvittiin kunnialla loppuun. Jäljellä huomisen 140 kilometrin rykäisy, jonka jälkeen alkaisi olemaan homma taputeltu.

Tänään matkattiin rauhallisesti. Pysähdeltiin useasti vangitsevien maisemien johdosta ja Inarissa viivyttiin tovi minun fiilistellessä mantuja, joissa olen viettänyt lapsuuteni kesät. Käytiin moikkaamassa myös mummia ja ukkia, jotka makoilevat rauhallisella hautuumaalla Inarin perukoilla. Peace! Paluu juurille herkisti väsyneen kropan ja matka kohti Kaamasta sai jatkua.



Kaikki puhuivat siitä, kuinka Saariselältä saa lasketella lähes Ivaloon asti. Kukaan ei muistanut kuitenkaan mainita, että Ivalosta Inariin 40 kilometrin  matkalla ei muuta olekaan kuin ylämäkiä. Saatiin siis kaipaamamme tunturinseinämät, tai siltä ne ainakin tuntuivat.

Kaamasen kievarin mökki tarjosi yösijan ja ravintola ruokki nälkäiset matkalaiset. Siitä onkin tovi, kun edellisen kerran poronkäristystä on tullut syöyä.

Huomenna Nuorgamiin! Huhhuh! Nyt alkaa jo tuntumaan, että taidetaan onnistua haasteessa. Uskomaton fiilis!



Tiimi Kaamasessa


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti