Kaamanen - Utsjoki - Nuorgam: Se on siinä!

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

We did it! Kuten suurin osa teistä jo tietääkin, pistettiin homma pakettiin ja polkaistiin kaikista vastoinkäymisistä huolimatta Suomen ja Norjan rajalle. Kilometrejä kertyi yhteensä suunnilleen 1300 ja aikaa kului 11 päivää. Molempien matkamittarit levisivät siinä 1000 kilometrin paikkeilla, joten tarkkoja lukuja ei ole antaa. Emme siis suosittele ostamaan XXL:n halvimpia mittareita, jos sellaisille on tarvetta. 

Kaamasesta Utsjoelle polkaistiin ennätysvauhdissa jälleen mahdottoman kauniissa maisemissa. Pullakahvit jäivät juomatta tienvarsikahviloiden puuttuessa, joten pysähdyimme omille eväille kuohuvan kosken varteen.

Huoltoautomme lähti omille teilleen Kaamasesta, mutta saimme silti polkea ilman pyörälaukkuja. Reinorockista tuttu kaveri nimittäin päätti yllättäen päräyttää etelästä pohjoiseen pyörätelineen kera, joten jätettiin laukut Kaamasen Kievariin, josta pojjaat ystävällisesti noukkivat laukut tullessaan. Tätä olisimme toki voineet miettiä tovin kauemmin. Utsjoen kaupassa illan tykötarpeita ostellessamme tajuttiin, ettei meillä ole mitään, missä kantaa ostoksia ja jäljellä olisi vielä 20 kilometrin matka vuokramökille. Mutta ei huolta, hätä keinot keksii...

Mökkimme sijaitsi puolessa välissä Utsjokea ja Nuorgamia Tenojoen varrelta korkean rinteen päällä. Lapissa vuokrauskäytännöt ovat ilmeisen paljon rennompia. Isäntä oli jättänyt avaimet oveen ja rahat jätettiin lähtiessämme mökin pöydälle. Luottoa löytyy! Ilta kului voitonjuomia maistellessa uuden huoltojoukon kera leirinuotion ääressä.

Aamulla polkaistiin siis vielä muutama kilometri rajalle. Ajatuksenamme oli polkea Jäämerelle asti, mutta polvikivut ja uupumus oli sitä luokkaa, että päätimme lopettaa voittajina tähän. Huoltoauto noukki meidät rajalta ja ajettiin autolla katselemaan merta. Romantisoitu kuva kauniista Jäämeren rannasta rantakuppiloineen paljastui kaukaiseksi haaveeksi kurkistaessamme edessä aukeavaan mutapoukamaan. Jäi kuohuvat siis nauttimatta ja varpaatkaan eivät koskettaneet merta. Sen sijaan haettiin Statoililta take away -kahvit, käytiin kierros Vesisaaressa, jonka jälkeen kaasuteltiin kohti etelää.

H2O pönöttää Jäämerellä

Ihan muina miehinä tässä katselen merta

Pyöräillen erityisesti  Lapin maisemat olivat väliin niin vaikuttavia, että kylmät väreet kihosivat koko kroppaan. Autolla samojen maisemien ohittaminen ei herättänyt puoliksikaan yhdenvertaisia tunteita. Suosittelenkin kaikkia Lapissa matkaavia, jos ei nyt polkemaan tuhatta kilometriä päästäkseen sinne, niin taittamaan jonkun välimatkan pyörällä. Maisemia pystyy seurailemaan pidemmän aikaa, minkä lisäksi luonnon äänien kuunteleminen ja  ympäröivät tuoksut voimistavat kokemusta kauniista luonnosta entisestään.

Kiitämme kaikkia meitä majoittaneita, ruokkineita, kuskanneita ja kannustaneita. Uskallanpa väittää, ettei ilman teidän kannustuksia ja apuja oltaisi pärjätty varsinkaan alun koettelmuksista. Matka oli ikimuistoinen ja kaiken vääntämisen ja valmistautumisen arvoinen.

Kiitos Isät ja äidit, Riitta Saarijärvellä, Piia Oulussa, Anneli Rovaniemellä, Tarmo Luoston mökistä, Veikko ja Varpu huoltojoukoista, Salon pojat kotimatkasta ja kaikki muut Joukot!

Team H2O menee etelään jatkamaan lomaansa ja palaa asiaan vielä jatkossakin...Uusia reissuja on jo ehkä suunnitteilla... ;)

Saariselkää-Kaamanen: Paluu juurille

Vähiin käy ennen kuin loppuu. Saariselkä-Kaamanen etappi selvittiin kunnialla loppuun. Jäljellä huomisen 140 kilometrin rykäisy, jonka jälkeen alkaisi olemaan homma taputeltu.

Tänään matkattiin rauhallisesti. Pysähdeltiin useasti vangitsevien maisemien johdosta ja Inarissa viivyttiin tovi minun fiilistellessä mantuja, joissa olen viettänyt lapsuuteni kesät. Käytiin moikkaamassa myös mummia ja ukkia, jotka makoilevat rauhallisella hautuumaalla Inarin perukoilla. Peace! Paluu juurille herkisti väsyneen kropan ja matka kohti Kaamasta sai jatkua.

Kaikki puhuivat siitä, kuinka Saariselältä saa lasketella lähes Ivaloon asti. Kukaan ei muistanut kuitenkaan mainita, että Ivalosta Inariin 40 kilometrin  matkalla ei muuta olekaan kuin ylämäkiä. Saatiin siis kaipaamamme tunturinseinämät, tai siltä ne ainakin tuntuivat.

Kaamasen kievarin mökki tarjosi yösijan ja ravintola ruokki nälkäiset matkalaiset. Siitä onkin tovi, kun edellisen kerran poronkäristystä on tullut syöyä.

Huomenna Nuorgamiin! Huhhuh! Nyt alkaa jo tuntumaan, että taidetaan onnistua haasteessa. Uskomaton fiilis!

Tiimi Kaamasessa

Luosto - Saariselkä ja Team H2O:n paluu

Matka Luostolta alkoi kepeästi ilman kantaumuksia. Kompensoitiin 30 kilometrin koukku Luostolle ottamalla bussi Luoston risteyksestä Sodankylään, josta kertyi aikalailla samat kilometrit. Sodankylästä lähdettiin pullakahvien jälkeen seuraavalle levähdyspaikalle. 40 kilometrin jälkeen oli aika ottaa letut lakkahillolla ja kermavaahdolla ja jäätelöllä....on siis aivan turha odottaa kotiin hoikistuneita uumia tai timmejä pakaroita. Täällä syödään paljon ja koko ajan!

Sadepilvet uhkasivat tiimin tähän mennessä pisintä yhteistä matkaa. Olinkin jo unohtanut, miltä tuntuu kun kaverin lokasuoja räiskii rapaa maantien pinnasta suihkuna naamaan. Suu täynnä hiekkaa nautin mutakylvystä aurinkoisen reggaemusiikin soidessa korvissa. Armollinen aurinko pilkisteli sadepilvien takaa tasaisin väliajoin kuivatellen tiimin kuorikerroksen aina ennen seuraavaa sadepilveä. 

Tylsät tiet kaartelivat kohden Inarin kuntaa. Sokeriövereistä selvinneinä kävimme lohikeitolla pienessä kahvilassa, jonka omistaja paljastui vuoden -76 painin olympiakultamitaliksi. Kuultiin häneltä, että vanhin tänä vuonna saman pyöräreissun tehnyt on ollut 86-vuotias sveitsiläinen herrasmies. Lisäksi kaksi saksalaista matkasivat potkulaudan ja ruohonleikkurin voimin välillä vaihdellen potkuttelijaa. Saimme siis terveen paperit näillä puheilla.

Saariselän lähestyessä väsymys unohtui kauniisiin maisemiin. Tunturit peittivät horisonttia ja purot kiemurtelivat alas rinteitä. Odoteltiin silti koko ajan mielessä kasvaneita tunturinrinteitä, jotka kohoaisivat pystysuoraan kohti taivaita. Ei tullut. 150 kilometrin päivä tuntui siis yllättävän helpolta lukuunottamatta 120 kilometrin jälkeen tullutta totaaliuupumusta. Energiageelien voimin ja lopun huoltojoukkojen kannustushuutojen saattlemeana taisteltiin loppumatka Saariselän lukaaliin, jonka Veikko&Varpu olivat meille varanneet. Tortillakestit ruokki koko porukan, jonka jälkeen televisiosta alkanut laatuelokuva (Poliisiopisto 4) keräsi matkalaiset apatialaatikon ääreen.

Luostolla ei ole ongelmia, voin kertoa!

Eilinen Kemi-Rovaniemi väli taittui tuskaisissa merkeissä. Poljettiin pienoisessa vastatuulessa, joka vaikutti ilmeisen paljon polkimen kulkuun. Rovaniemen lähestyessä maisemat alkoivat pikkuhiljaa tosissaan hellimään silmää. Tunne, että ollaan Lapissa vahvistui hetki hetkeltä.

Saatiin jälleen onneksemme Rovaniemeltä majapaikka sukulaisen luota, joka oli muutaman tunnin varoitusajalla loihtinut meille pöydän täyteen ruokaa. Ruokapöydän jälkeen odotti lämmin sauna ja melko piakkoin peti kutsui pyöräilijöitä. 

Iso Kiitos Annelille! Aamu alkoi anivarhain ja suunnattin keulat Napapiiriä kohden. Edellisenä iltana meitä oltiin peloiteltu 10 kilometrin nousulla heti alkutuimaan. Mäen päällä todettiin kuitenkin, että metreissä taisi olla hienoiset Lapin lisät mukana. Pieni mäennyppylä ja Napapiiri siinti silmissä. 

Eiliseen verrattuna poljento tänään tuntui lasten leikiltä. 118 kilometriä hujahti jälleen maisemia ihaillessa. Oltiinko valmistauduttu reisiä hivelevään nousujohdanteiseen päivään täydellä tarmolla vai liekö Rovaniemen sauna, joka oli vetreyttänyt lihakset, mutta päivä tuntui epäilyttävän helpolta. 

Pysähdyttiin 100 kilometrin matkan kahdesta huoltamosta toisella. Samaan aikaa huoltotauolle oli saapunut ranskalainen pariskunta, joiden pyörien takana luki "Around the world". Jututin kavereita muutalla sanalla. Kertoivat aloittaneensa reissunsa viime huhtikuussa ja jatkavansa matkaa 4 vuoden ajan. Jos meidän takamukset ovat olleet koetuksilla, en voi edes kuvitella minkälaiselle koetukselle maailmanympäri-takapuolet joutuvat. Huh!

Kaikki tietävät vähintäänkin postikorteista, miltä Lapissa näyttää. Saatiin pyöräillä mieltä ja sielua hellivissä maisemissa, jotka kruunasivat kuitenkin nelostieltä haarautuvan Luoston tien nousut ja laskut. Horisonttia koristi kaunis vuono ja hiljaisuuden rikkoi ainoastaan puhelimen kameran pärähdys. Porot jolkottelivat suon reunamilla ja aurinko kuumotti Helly Hansenin selkämykseen.

Luostolla meitä odotti mahtava mökki kaikilla mausteilla. Jokunen päivä takaperin saatiin kuulla mahdollisuudesta tulla yöpymään setäni omistamalle mökille keskelle kauneinta Suomea. Sauna päälle, pyörät kuntoon ja olo autuaaksi! Hetken päästä saatiin myös vieraita. Oonan ystäväpariskunta V&V olivat lähteneet yllättäen Lapin roadtripille ja päräyttivät pihalle. Sain luvan majoittaa myös heidät, joten saunottiin ja syötiin neljän hengen voimin. Saunan jälkeen istuskeltiin rauhassa mökin lämmössä, kunnes mökkirauhaa tuli häiritsemään lauma takapihalle tulleita lehtiä mussuttavia poroja.

Saunajuomien jälkeen petiin ja huomenna alkaa ilmeisesti reissun rankin osuus. Pienet käänteet ovat toki tervetulleita....Saamme ainakin yhdeksi päiväksi huoltoauton käyttöömme eli huominen starttaa ilman 15 kilon lisäpainoa tavaratelineillä. Onnen päivät!!!! 

Lapissa!

Paluu arkeen. Reinorock oli tehnyt tehtävänsä. Aamu alkoi puoli kymmennen aikoihin ja alusta alkaen polkimet liikkuivat niin rivakasti, että oltiin tuossa tuokiossa Kemissä, johon Oulusta kertyi reilut sata kilometriä. Mitään muuta ei sitten tapahtunutkaan. Odotin vähintäänkin kumin puhkeamista, mutta säästyttiin siltäki. 

Pidemmittä puheitta huomisen odotukseen, mikä tulee kaiketi olemaan rankka päivä, sillä tiedossa on  luultavasti kovia mäkiosuuksia. Tilauksessa uudet polvet, kiitos!

Virallisesti Lapissa

Perämeren rannalla

PS. Kemissä on kuollutta ja kylmä

Rankka työ vaatii rankat huvit

Hotelli Pihtiputaan runsaan aamiaistarjonnan jälkeen lastasimme jälleen tavaratelineemme täyteen ja startattiin pyörät kohti Kärsämäkeä. Alkuperäisen suunnitelman mukaan olimme menossa Oonan lähisukulaisten mökille Kärsämäen lähettyville, mutta aikataulujen muuttuessa tämä suunnitelma kariutui. Edessä olisi siis ainoastaan 80 kilometrin matka, joten päätettiin, että jos puhtia riittää jatkaisimme polkemista eteenpäin Kärsämäestä Suomen keskipisteeseen asti. 

Klossit kuntoon

Päivä oli aavistuksen tuulisempi edeltäjiään, joten matkanteko oli hitaanpaa. Pienikin tuuli vaikuttaa ilmeisen paljon keskinopeuksiin ja ensimmäistä kertaa kunnolla jouduimme harjoittelemaan peesausta auringon välillä kurkkiessa pilvien raoista. Onnistuimme kahteen otteeseen myös karistamaan viheliään näköiset sadepilvet kannoiltamme, joten Helly Hansenit jäivät vaille tuttua päivittäistä kastettaan. Team H2O:n kirous on siis lauennut.

Kärsämäki lähestyi tasaisen varmasti. Noin kolme kilometriä ennen Kärsämäen valtaisaa liikekeskusta bongasimme tienvarressa kyltin REINOROCK, joka viitoitti hiekkatien suuntaan. Naureskellen pyyhällettiin ohi ja otettiin välilasku Kärsämäen Nesteelle. Ajatuksiin jäi kuitenkin pyörimään sana Reinorock. Järki sanoi, että matkan olisi jatkuttava, mutta Reinorock kutkutteli mielessä. Tovin tuumailun jälkeen ymmärrettiin: "Hitto, mehän ollaan lomalla!" Iso A:n kautta pyörille ja tankoon 180 astetta. Reinorock, täältä tullaan! 

Päätettiin pystyttää teltta ja kuroa menetetty aika huomenna bussilla kiinni. Tällaisia temppuja vartenhan näitä reissuja tehdään!

Reinorock ylitti kaikki odotukset. Oltiin hetkessä puolen Kärsämäen tietoisuudessa päättömän tempauksemme vuoksi. Kärsämäen kansa osoitti vieraanvaraisuutaan ja toivotti ulkopaikkakuntalaiset tervetulleiksi.

Artisteja oli kokonaista kolme, joista jokainen nostatti festivaalitunnelmaa keskelle maalaismaisemaa. Viimeisen artistin aikana eskaloituneet heinäbakkanaalit villitsi juhlayleisön riehakkaisiin rituaaleihin, joissa heinäpaalit lentelivät sinne tänne yleisön seassa saaden artistinkin puntit tutisemaan. Maalaisromantiikka riehui myös yön pikkutunteina, kun festarikansa juoksenteli suoraan paljusta keskelle heinäkasoja ainoastaan luonnonpukuihin sonnustautuneina. Ihan mahtavaa!

Yö oli yllättävän kylmä. Liekö kylmyys, joka oli jäädyttänyt osan aivoverenkierrosta, sillä aamulla päätä jomotteli. Aamukasteen laskeuduttua otettiin teltta ja laukut kantoon, ja suunnattin lähtöpisteeseen. Unelias bussimatka kohti Oulua alkoi. 

Kokemus oli niin maittava, ettei 100 kilometrin bussimatka pyöräilyn sijaan harmita lainkaan. Huomenna on aika kuitenkin palata arkirutiineihin ja jatkaa matkaa Ranua sijasta kohti Kemiä. Reittisuunnitelmista poiketen suunnataan Kemin jälkeen Rovaniemelle, josta matka jatkuu suunnitelmien mukaan Saariselälle.

Adios amigos!

Day 5 - Sata salamaa ja sadepisaroita

Hiljaisen jännityksen vallitessa polkaistiin päivä käyntiin Saarijärveltä. Aurinko pilkisti pilvien takaa ja määränpäänä Pihtipudas. Puhalleltiin Oonan polviin päin ja toivottiin parasta niiden jaksamisen puolesta. Vanha vaiva kiusasi myös omaa polveani, joten rullailtiin lempeästi melko tasaista maastoa eteenpäin.

Aurinkoa kesti korkeintaan 15 minuuttia. Hetken päästä uitiin omissa vaatteissamme ja pyörät tuntuivat enemmänkin vesijeteiltä. Jatkettiin kuitenkin matkaa, kunnes taivas alkoi syöksemään salamoita ja jyrisemään niin, että kypärissä helisi. Kurvattiin seuraavalle tienpätkälle, laitettiin pyörät nojailemaan metallikaiteeseen ja piilouduttiin viereisen puun juureelle sateenvarjon alle. 

Ei auttanut. 70 kilometrin matkalla Viitasaarelle vaihdoin sukat 3 kertaa ja puin käsiini kumihanskat. Ei auttanut sekään. 

Viitasaarelle päästessämme tuuleteltiin jo osittain. Polvet tulivat mukana ja sateesta huolimatta hymyilytti. Pihtipudas oli jo lähempänä, kuin aamulla uskalsi edes haaveilla. Viitasaaren ABC ruokki neljänsadan kilometrin rajapyykin ylittäneet sissit.

Keinot on monet sanoi mummo kun kissalla pöytää pyyhki.

Poutapilviä. Helly Hansenit pysyivät silti visusti päällä ja tasainen kahina sekoittui nelostien rekkaliikenteeseen. 

Munuaisten aikaansaama tauko pakotti pyöräilijät jälleen sivutielle. Oonan palattua pusikosta olin kuolla äkilliseen itkuhuutoon, jonka johdosta Oonan kitalaki paistoi varmasti nelostien päähän asti. Seesteisen hetken pilasi puolen ranteen paksuinen kyykäärme, joka rauhassa paistatteli päiväänsä pientareella. Matka jatkui adrenaliinien virratessa suonissa.

Metsänhenki

Pihtipudas ja takana 110 kilometriä. Onnellisena omaan suoritukseensa saapui Team H2O viidennen etapin loppuun. Pihtiputaan kahden tähden hotelli majoitti ja saunotti pyöräilijät epäilyttävävissa puitteissa. Käytäviä koristaa ajan patinoimat kokolattiamatot ja ilmassa leijuu pinttynyt munkkirasvan ja homeen kyllästämä tuoksu. Kyllä tästä lystistä 70 euroa maksaa. Tiimi painuu unille ja huomenna matka jatkuu kohti Kärsämäkeä.  Adios!

Jännittävä seikkalu Saarijärvelle: naurua, hikeä ja kyyneliä

Orivesi jäi taakse sateen saattelemana. Kahisevat Helly Hansenit päällä muistutettiin enemmänkin tuulipukukansaa kuin uskottavia retkipyöräilijöitä. Kävi kateeksi vastaantulevaa yksinäistä pyöräilijää, joka oli verhoutunut mustaan Batman-tyyppiseen viitaansa. Siinä oli tyyliä, jos jossain!

Vaan polviongelmat eivät olleet historiaa. 50 kilometriä Orivedeltä Mänttään osoittautui tuskien taipaleeksi, joten otettiin paikallisen Deellä alkavan lääkärikeskuksen osoite ja paukittiin sinne. Oona pääsi heti nuoren näppäränoloisen lääkäriuroksen juttusille ja palasi vastaanotolta askel klenkaten polvet täynnä kortisonia. Tämän päivän pyöräilyt olivat siis siinä, joten käveltiin läheiseen ravintolaan keitolle. Otettiin suuntaa antavat lohikeitot ja päädyttiin seuravaan; koska itselläni oli puhtia ja kova hinku polkea, jatkaisin matkaa Saarijärvelle yksin ja Oona ottaisi bussin. Tiimin tiet siis erkanivat seuraaviksi tunneiksi. 

Sää oli ihan kelpo, joten polkeminen kävi leppoisasti lauleskellen suomalaisia hittejä. Maasto ei juurikaan haastanut, joten ääni kulki ja ohitetut kylät varmasti raikuivat. Muistan miettineeni, kuinka tylsän kirjoituksen tästä päivästä saa aikaan. Se oli virhe. Alkoi pikkuhiljaa tapahtumaan asioita, joihin ei kukaan osannut varautua.

Google Maps 1, minä 0. Multialta seuraavat 60 kilometriä ajoin päällystämättömiä teitä ylös alas kurvaillen. Kuvittelin ensimmäisellä soratiellä pääseväni seuraavan mutkan jälkeen takaisin maantielle, mutta toisin kävi. Tiet sen kun kapenivat ja vaikeutuivat, ja tovin kuluttua huomasin olevani yksin keskellä korpea. Yksin, siis oikeasti yksin. Pelkkä tuulipuvun kahina ja sora renkaiden alla häiritsi muuten niin hiljaista tienoota. Mietin Oonaa istumassa ilmastoidussa linja-autossa siemailemassa virvokkeita kun itse taistelen metsän armoilla peläten pyöräni ja itseni puolesta. Sanoisinko, että kateeksi kävi. Tosin ei se bussimatkakaan nautinnollinen tainnut olla infernaalisine ketutuksineen ja kipuineen. Julmaa, niin julmaa kohtaloa!

Lähde tien varrella tuli kuin tilauksesta.

Laukkukin irtosi siinä rytkeessä. Näinkin voi siis käydä. 

Tästä tiedosta olisi ollut enemmän hyötyä 50 kilometriä sitten..

Välillä osasin jopa nauttia ajamisesta kauniissa metsämaisemassa. Keskellä tietä taivasteleva jättiläismäinen kurki meinasi tosin pelästyttää yksinäisen pyöräilijän kuoliaaksi. Veikkaan kyllä, että kurki pelästyi enemmän. Luulen olleeni hitusen harvinaisempi näky niillä main.

Viiden tunnin taistelun jälkeen pääsin kuin pääsinkin takaisin asfaltille ja itkuhan siinä meinasi tulla. Saarijärvi ja lämpöinen tupa alkoi siintämään. Oona oli jo saapunut perille ja tavannut majatalomme emännän. Päästiin Oonan ystävän Eevan äidin luokse peseytymään ja nukkumaan seuraavaksi yöksi. Riitta oli valmistanut meille ihanan illallisen, jonka jälkeen saunottiin ja kaaduttiin väsyneinä unille. Päivä taisteltiin urheina läpi molemmat tahoillamme. Tänään päätettiin yksissä tuumin pitää välipäivä pyöräilystä. Jäimme siis ekstrapäiväksi Saarijärvelle.

Perillä ja vielä hymyilyttää. Lähinnä huvittaa.

Huomenna pyritään Pihtiputaalle. Toivon sydämeni pohjasta Oonan polvien paranevan ja omien lihasteni palautuvan, jota tiimin matka jatkuu yhdessä.

Lepopäivä