Fillaristivihaa Helsingin kaduilla

Kyllä! Viimeistään nyt se on todistettu. Kaduilla riehuu pyöräilijöihin kohdistuvaa häikäilemätöntä vihaa.

Viime vuonna todistin tätä älytöntä todellisuutta paitsi omasta satulastani, myös ulkopuolisen silmin. Millon oli töölöläismamma tunkemassa harjanvartta liikkuvan pyörän pinnojen väliin ja millon joku kiihkoilija ajoi tuhatta ja sataa omalla pyörällään suoraan kohden omaani karjuen naama punaisena keskellä kirkasta päivää jotain täysin epäolennaista polkupyörien ajovaloista. Jo sillon mietin, mikä ihmisiä oikeasti vaivaa??

Eilen jouduin jälleen mielestäni aivan päättömän tapahtumasarjan uhriksi. Poljin Helsinginkatua raaaaauhaaaaalllisestiiiiii ja kyllä, olin kävelytiellä polkemassa, myönnän. Kävelytiellä kun ei sillon sattunut olemaan juuri ketään muuta. Autotie, jossa siinä vaiheessa minun olisi kuulunut polkea, kuhisi busseja ja kiireisiä työmatkalaisia nelipyöräisillään. Valitsin tietoisesti kävelytien, kuvitellen tämän olevan turvallisempi vaihtoehto tälle 200m:n matkalle, kunnes pääsisin oikeasti pyörätielle. Ja kyllä, olisin voinut myös taluttaa pyöräni tämän matkan, mutta katsoin, ettei siihen ole tarvetta näin hiljaisena hetkenä. Silmä tarkkana seurailin tilannetta, joka hetki. Mutta niinpä näytti tarkkailevan myös eräs sivullinen herrasmies, joka ystävällisesti jalkautui alas Torkkelinkatua Hämeentielle, otti muutaman kiihdytysaskeleen, ja jäi törröttämään keskelle suojatietä eteeni, jotta matkantekoni pyörän päällä loppuisi. Ja vähällä oli, ettei loppunut pidemmäksikin aikaa. Tähän täysin absurdiin tilanteeseen en osannut reagoida tarpeeksi nopeasti, joten pienen hetken luulin olevani pian rähmälläni asfaltilla. Sain kuitenkin viime hetkellä irroitettua jalat lukkopolkimista miehen seisoessa käytännössä etumus kiinni etupyörässäni. Nitkautin selkäni sen verran tässä rytäkässä, että kärsin selkäsäryistä seuraavan illan. Onni onnettomuudessa ei käynyt pahemmin, kenellekään. Olisi vaan hauska tietää tämän keski-ikää lähentelevän kalliolaisen karvanaaman motiiveja moiseen idioottimaiseen käytökseen. Asiat kun voi hoitaa monella eri tapaa...

Ymmärrän hyvin jalankulkijoiden pelonsekaisen ärsytyksen jalkakäytävillä hurjastelevia pyöräilijöitä kohtaan. Ainoa asia, jota kuitenkin pyydän ihmiset, on tilannetajua, kiitos!

Tänään olin jyrätä muutaman jalankulkijan, jotka onnellisina saapastelivat älylaitteidensa maailmassa pitkin pyöräteitä jaaritellen päivän kuulumisiaan. Ei siinä mitään. Jarrut pohjaan ja matka jatkuu. Ei tullut siinä hetkessä (eikä myöhemminkään) tarvetta karjua, syytellä tai heittää esim. juomapullolla päin genitaalialueita, sinne missä eniten sattuisi. Varmasti huomasi ihminen olleensa väärässä paikassa, ja suurin osa kaupunkilaisista ehkä seuraavalla kerralla saattaa muistaa ilman fyysistä ja henkistä väkivaltaa ottaa hieman kapeamman raiteen haaveillensa.

Autoilijat ovatkin sitten oma lukunsa. Taannoin oli Oona jäädä kahdesti reissullansa auton alle silkasta autoilijoiden huolimattomuudesta. Näiden metallihäkkyröiden holtittomuus kohdistuu toki niin kävelijöihin, että pyöräilijöihin, joten varuillaan on oltava.

Mutta Peace toverit! Matkataan turvallisesti ja kunnioitetaan toisiamme, joohan?!

PS. Tämä kirjoitushan ei varsinaisesti liittynyt blogin viralliseen teemaan, joten tässä vähän kilometrimääriä viime päiviltä:

 - Oonan kanssa Lohjalle perjantaina: matka noin 70km. Saldona yksi kaatuminen (meitsi). Lisäksi kerran matkat jatkuivat kommunikaatio-ongelmien vuoksi eri suuntiin, minkä huomasimme vasta noin 100 metrin välimatkan jälkeen. Seuraavat kilometrit taittuivatkin hysteerin naurun vallassa.

- Lohjalta Helsinkiin lauantaina noin 80km

- Sunnuntaina Oona pyöräili ainakin Munkkiniemestä Kallioon. Saldona  yksi kaatuminen ilman lukkopolkimia. "Miten tää on mahdollista?! Vaan lapset kaatuu pyörällä" -Myytti murrettu.

- Maanantaina noin 30-40 km ja Malminkartanon rappuset yhdessä tuumin. Ei kaatumisia.

- Tänään entisen suomenmestarin kanssa vajaa 40 km pitkin Espoota. Ei kaatumisia.

Keskuspuistossa.

Vanhalla Turuntiellä. Vichyt reisille ja peukku pystyyn heti kun harmittaa.

Semmonen. Ja tällä neidillä on kaason tehtävä muutaman kuukauden päästä. Tällä hetkellä ainoastaan kaksi tai kolme compeedia koristeena polvissa. Näkisittepä sen olkapään. (Oona)

"Pitäis vaihtaa ne polkimet."
"Mullon työkalu siihen, mikähän tän nimi on? Oisko jakoavain?"
"Onkohan mulla sitä....Lähetä kuva!...Joo on se jakoavain. Ei mulla ole"
"Tuu tänne niin voidaan vaihtaa ne yhdessä"

Kannattiko?

Outi