tiistai 23. kesäkuuta 2015

Reitti selvillä - hikeä pukkaa

Eli reitti on nyt pääpiirteittäin selvillä ja matkan alkuun jotakuinkin 2 viikkoa. Kymmenen päivän tavoitteesta luovuttiin todellisuuden meille hiljalleen valjetessa. 160 kilometriä useampana päivänä tuntui aivan liian kunnianhimoiselta tavoitteelta ottaen huomioon, ettei tähän päivään mennessä olla vielä poljettu edes 100 km:n lenkkiä. Satasen päivävauhti ei sen sijaan tunnu niin haastavalta ajatukselta, joten 12 päivää reissaamiseen mahtaa olla melko realistinen tavoite...?

Kemijärven jälkeen pysähdykset: Sodankylä - Saariselkä - Kaamanen - Nuorgam


Tehokkaan näköistä suunnittelua, eikö?
Treenaamiseen ollaan käytetty keskimäärin 6 tuntia viikossa. Bongattiin muutama kuukausi takaperin toisesta samaa aihetta käsittelevästä blogista treeniohjelma, joka oli kopioitu joltain käsittääkseni Ranskan ympäriajoihin valmistautuvalta. Ohjelma kesti 8 viikkoa, joten innoissamme sitä seuraillen ollaan sotkettu ympäri Uuttamaata. Joitain päiviä takaperin tosin havahduttiin siihen, että kaverit olivat aloittaneet treenaamisen jo hyvissä ajoin talvella, treenanneet 8 viikkoa ja palanneet ohjelmassa takaisin viikkoon yksi. Niinpä niin, meille riittää 8 viikkoa.  Lahjattomat treenaa!!

Perinteeksi muodostunut maanantaitreeni



Hankinnat on pikkuhiljaa tehty muutamaa oleellista asiaa lukuunottamatta. Aika paljon saa palamaan rahaa tähänkin harrastukseen. Alussa oli ajatus, että sitä vaan hyppää pyöränselkään ja antaa palaa. Todellisuus osoittautuikin melko pian toiseksi, kun alkoi nurkat täyttymään jos jonkinmoisesta meisselistä ja vaippahoususta. Ehdottomasti paras hankinta on kuitenkin tähän mennessä ollut Keravan Lidlistä ostetut pyöräilyshortsit, jotka maksoivat kokonaista 3,5 € kappale. Jäivät tosin kaappiin lojumaan hieman epäilyttävän istuvuutensa vuoksi. Tai no...olivathan nuo kerran käytössä. Luulin pukeneeni paremmat jälkikäteen ostamani shortsit jalkaan, kunnes lenkin jälkeen huomasin pyöräilleeni Lidlin shortsit väärinpäin jalassa. Ihmekös vähän sisäreisiä hiersi.

Lähtö siis lähenee ja viikko aikaa treenailla jalat siihen kuntoon, että verisuonet pullottaa. Jos jollain on tarjota majapaikkaa matkamme varrella tai hyviä vinkkejä, missä kannattaa yöpyä, otamma kaikki iloiten vastaan.

Myös kiinnostaa, että miten pääsemme Nuorgamista mukavasti takaisin etelään. Vähissä on vaihtoehdot, mutta kaikki selvinee. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti